Suklaakakku vadelmamoussella


Elämälläni oli taas tarkoitus! Oli määrä lähteä kyyditsemään mummia eräänä sunnuntaina Loimaalla sukulaisiin ja hän pyysi minua tekemään "jonkun suklaakakun" viemisiksi kyläpaikkaan.

Päädyin tekemään pohjaksi perinteisen Mummin suklaakakun 20cm PME vuokaan. Pohjan leikkasin jäähtyneenä varovasti kolmeen osaan. Kakun kostutin kevyesti vaniljamaidolla ja täytin vadelmamoussella rengasvuokaa apuna käyttäen. Kakku kannattaa kasata suoraan tarjoiluvadille tai kakkupahvin päälle.

Vadelmamousse (kahteen väliin)

250g (pakaste) vadelmia
2,5 dl tomusokeria
sitruuna-aromia
3,5dl vispikermaa
100g tuorejuustoa (mascarpone tai vanilja)
3 liivatelehteä


Tee näin:
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Pistä kattilaan vadelmat, tomusokeri ja sitruuna-aromi, keitä pari minuuttia. Lisää ylimääräisestä vedestä puristetut liivatteet ja sekoita tasaiseksi. Anna vadelmasoseen jäähtyä liki huoneenlämpöiseksi.
Vatkaa kerma vaahdoksi tuorejuuston kanssa ja sekoita siihen vadelmasose. Mousse on nyt valmis käytettäväksi.

Nosta täytetty kakku jääkaappiin muutamaksi tunniksi hyytymään. Tee sitten suklaakreemi.
Suklaakreemi on Annin uunin hyväksi havaitulla ohjeella tehty, tämän kuorruttamiseen riitti ½ ohje.

Suklaakreemi (½ ohje)

175g voita
1 dl tomusokeria
200g tummaa suklaata
100g tuorejuustoa
1,5rkl kaakaota
1,5rkl kuumaa vettä
aromia maun mukaan (vanilja, kahvi, caramel, minttu tms.)

Tee näin:
Sulata suklaa ja jätä sivuun jäähtymään.
Sekoita keskenään kaakaojauhe ja kuuma vesi.
Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri kuohkeaksi (vatkaa noin 5 minuuttia).
Lisää jäähtyneet sula suklaa, kaakaojauheseos ja tuorejuusto (huoneen lämpöisenä) kulhoon.
Lisää tässä vaiheessa myös aromi, jos haluat maustaa kreemin.
Vatkaa seos ihanan pehmeäksi ja kuohkeaksi (muutama minuutti)!

Kun kreemi on valmista, nosta kakku jääkaapista pyörivän tarjoilualustan päälle ja poista reunavuoka kakun ympäriltä. Levitä kreemiä palettiveitsellä tasaisesti kakun reunoille ja päälle, siisti lautanen/kakkupahvi kostealla talouspaperin kulmalla.
Kippaa suklaaströsseleitä vähän lautaselle ja puhalla ne pillillä kakun alareunaan (puhaltele ylimääräiset strösselit tiskialtaaseen). Nosta kakku taas kylmään noin tunniksi, kreemin jämä kestää pöydällä sen aikaa. Tee seuraavaksi suklaaganache valumaa varten.

Suklaaganache

50g tummaa suklaata
0,5dl kermaa

Tee näin:
Rouhi suklaa pieneksi ja laita pieneen kulhon. Kiehauta kerma kattilassa ja kaada suklaan päälle, peitä kulho esim. lautasella. Sekoita hetken päästä ganache tasaiseksi ja laita se pursotuspulloon (tai pursotuspussiin).

Ota jäähtynyt kakku jääkaapista pyörivän alustan päälle ja pursottele suklaaganachea varovasti reunoilla, hieman enemmän aina siihen kohtaan mihin haluat valuman.
Kun olet tyytyväinen valumaan, laita pursotuspussiin Wiltonin 1M tylla, loput suklaakreemistä ja pursota kakun pinnalle kauniit ruusut (pursotetaan sisältä ulospäin).
Ripottele pinnalle halutessasi kultasokeria tai muuta kimalletta. 





Kommentit

Suositut tekstit