TikTokissa on kaikenlaisia ruoka(kikkailu)videoita joita rakas tyttäreni minulle aika ajoin lähettää toiveenaan, että ne toteuttaisin. Tällä kertaa toiveena oli Sitruuna-marenkipiirakka jonka ohje myös löytyi ko. videolla. Ohje tuntui hieman suurelta kun vuoan kokoakaan ei ollut mainittu niin päädyin googlettelemaan netin syövereistä itselleni sopivaa ohjetta jossa sitruunamassa hyydytetään uunissa eikä tehdä kiisseliversiona.
Löysin sitten Iltalehden sivuilta Teemu Auran "järjettömän hyvän" piirakan ohjeen. Alla ohje omine kommentteineni.
Sitruuna-marenkipiirakka
pohja:
3 dl vehnäjauhoja
4/5 dl tomusokeria
120 g voita huoneenlämpöisenä
1 kananmuna
½ tl suolaa
(1–2 rkl vettä)
(kuivattuja herneitä, keraamisia herneitä tai karkeaa merisuolaa painoksi)
Täyte:
2 sitruunaa
4 kananmunaa
150 g sokeria
1½ dl kermaa
Sveitsiläinen marenki:
2 (3) valkuaista
150 (225) g sokeria
1. Aloita pohjasta. (voit myös halutessasi nopeuttaa prosessia ja käyttää pakastealtaan valmista piirakkapohjaa) Siivilöi vehnäjauhot ja tomusokeri. Laita kaikki ainekset yleiskoneen kulhoon ja pyöräytä juuri sen verran, että ne sekoittuvat. Taikinan koostumus on sopivan kostea, kun se ei puristettaessa tartu käsiin, mutta tuntuu kostealta (Jos seos vaikuttaa kuivalta, voit lisätä hieman vettä, tai jos se tarttuu käsiin, lisää muutama ruokalusikallinen jauhoja).
2. Kääri taikina tuorekelmuun ja laita jääkaappiin lepäämään noin tunnin ajaksi. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Kaulitse taikina pöydällä/leivinpaperin päällä noin ½ cm paksuiseksi levyksi, käytä apuna runsaasti jauhoja. Nosta pohja irtopohjavuokaan (halkaisija 22-23cm), siisti reunat veitsellä 1,5cm korkeuteen vuoan reunoille. Peitä taikina foliolla tai pyöreäksi leikatulla leivinpaperilla ja kaada päälle painoksi kerros herneitä tai karkeaa merisuolaa. Paista pohjaa noin 15 minuuttia, kunnes se on kullanruskea. Poista folio painoineen varovasti ja anna piirakkapohjan jäähtyä.
3. Raasta sitruunoiden kuori ja purista mehu kulhoon. Sekoita joukkoon kananmunat ja sokeri. Vaahdota kerma hyvin löysäksi vaahdoksi. Sekoita kermavaahto sitruunaseokseen, siirrä kulho kylmään noin 30 minuutiksi.
3. Kuumenna uuni 120 asteeseen. Lusikoi sitruuna-kermaseoksen päälle noussut vaahto pois. Kaada sitruunamassa vuokaan, siirrä piirakka varovasti uuniin. Paista 15–20 minuuttia. Huom! itsellä lämpö & paistoaika ei riittänyt hyllyvän massan aikaan saamiseksi vaan nostin 25min. jälkeen lämmön 140 asteeseen ja paistoin yhteensä liki 40min. Kun täyte ei enää vuokaa heilautettaessa liiku nestemäisenä vaan hyllyy, on piirakka kypsä. Nosta jäähtymään noin puoleksi tunniksi ennen marengin valmistamista.
4. Valmista marenki, itse tein isomman määrän eli 3 valkuaista. Laske kattilan pohjalle vettä ja kuumenna liedellä kiehuvaksi. Mittaa ainekset (yleiskoneen) metalli- tai lasikulhoon (ne johtavat lämpöä parhaiten). Nosta kulho kattilan päälle ja kuumenna koko ajan vispilällä sekoittaen noin 50-asteiseksi tai kunnes seos tuntuu selvästi lämpimältä.
5. Siirrä yleiskoneeseen ja vatkaa kiiltäväksi vaahdoksi. Levitä marenki piirakan päälle ja ruskista pinnasta nopeasti keittiökaasupolttimella tai kuumenna uunin grillivastukset ja laita piirakka hetkeksi uunin ylätasolle.
Kommentit
Lähetä kommentti