Mehevä suklaakakku -pohja
Tämä Suklaapossun ohje on minulle jokseenkin nuori tuttavuus, mutta viimeaikoina olen saanut tehdä suklaakakkuja useasti ja tästä ohjeesta on tullut minulle uusi "luotto-ohje".
Ainaiseen googletteluun kyllästyneenä päätin kerätä ohjeen hieman lyhyempänä ja eri variaatiot huomioon ottaen omaan blogiini josta se on minulle näppärästi saatavilla. Kakkuun kuuluva suklaakreemin ohje löytyy myös sivun lopusta.
Kaikki kunnia ohjeista kuuluu siis Suklaapossulle ja alkuperäinen ohje löytyy täältä.
Mielettömän mehevä suklaakakkupohja
Pohjan voi paistaa myös syvällä uunipellillä (175 °C 15min.) jolloin saat suklaisen n.3cm paksun levykakkupohjan
Aineet:
125 g voita
1 dl rypsiöljyä
2 dl vettä
1.5 dl ranskankermaa
3 munaa
1.5 dl sokeria
1.5 dl fariinisokeria
4.75 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1 ½ tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
0.5 tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria
Ohje:
Sulata voi ja suklaa kattilassa varovasti välillä sekoittaen. Sekoita joukkoon öljy, vesi, ranskankerma, sokerit sekä munat yksitellen.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi, mutta älä vaivaa, jottei taikina sitkisty.
Kaada taikina voideltuun n. 20-22 cm irtopohjavuokaan paista 170 °C noin 55 minuuttia tai kunnes tikkuun ei jää kokeiltaessa taikinaa.
Laita vuoan päälle folio paistamisen loppupuolella, ettei pinta pala. Anna jäähtyä.
n. 18 cm vuokaan tai isompaan n. 26-28 vuokaan ohuempi kerros
Aineet:
35 g tummaa suklaata sulatettuna
2/3 dl rypsiöljyä
1 1/3 dl vettä
1 dl ranskankermaa
2 munaa
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
3.15 dl (=3 dl 1 rkl) vehnäjauhoja
2/3 dl (=4.5 rkl) tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
2/3 tl soodaa
0.33 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
Ohje:
Tee taikina kuten yllä. Paista 180 asteessa. Taikinasta tulee 26-28 cm vuokaan 1 ohuempi kerros, paistoaika tällöin n. 20 minuuttia. Varo paistamasta liian kauan, jotta pohja ei suotta kuivu. Kokeile kypsyy tökkäämällä tikku keskelle kakkua heti kun pohja tuntuu kevyesti sormella koitettuna pehmeältä, mutta kiinteältä.
Sekoita keskenään kaakaojauhe ja kuuma vesi.
Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri kuohkeaksi (vatkaa noin 5 minuuttia).
Lisää jäähtyneet sula suklaa, kaakaojauheseos ja tuorejuusto (huoneen lämpöisenä) kulhoon.
Lisää tässä vaiheessa myös aromi, jos haluat maustaa kreemin.
Vatkaa seos ihanan pehmeäksi ja kuohkeaksi (muutama minuutti)!




Kommentit
Lähetä kommentti